Thursday, 31 October 2013

Salibandyä Comeniuksen kesken 10.10.2013

Kun mietittiin Loimaan tapaamiseen ohjelmaa, jollekkin tuli mieleen, että täytyyhän siellä jotain urheiluakin olla. Suomalainen perinnelaji, pesäpallo ei ollut suotuinen lokakuun sateilla, joten päädyimme salibandyyn. Pienellä vaivannäöllä selvisi, että jokaisella projektiin liittyneistä maista on salibandy maajoukkue.

Salibandy oli ohjelmassa torstaina. Kovinkaan suurta suosiota salibandy ei aluksi herättänyt, kun vähän harjoiteltiin. Pelaajia oli noin 10 kappaletta harjoittelemassa. Kun harjoitusten aika oli ohi, innostusta alkoi, kun päästiin varsinaiseen peliin.Pelaajia löytyi parhaimmillaan lähes 20. Ihmisille alkoi löytyä pelipaikkoja aivan luonnostaankin. Osa pelaajista pelasi jopa 45 minuuttia salibandyä, joten kiinnostusta löytyi. Salibandystä saatiin aika hauska lisä tälle kyseiselle viikolle. Pelailun jälkeen kaikki pääsivät kotitalousluokkaan syömään pullaa ja juomaan mehua. Kyllä se olikin tarpeen.